Hallinnointi

Hallitus

Yhtiön yhtiöjärjestyksen mukaan hallitukseen kuuluu 5–7 varsinaista jäsentä. Varsinainen yhtiökokous valitsee hallituksen jäsenet. Hallituksen jäsenten toimikausi päättyy valintaa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Osakkeenomistajien nimitystoimikunta valmistelee hallituksen kokoonpanoa koskevan ehdotuksen varsinaisen yhtiökokouksen päätettäväksi.

Hallitus vastaa yhtiön hallinnosta ja sen toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä. Hallitus vastaa myös yhtiön kirjanpidon ja varainhoidon valvonnan asianmukaisesta järjestämisestä. Hallitus käsittelee kaikki asiat, jotka kuuluvat sen vastuualueeseen Suomen lain, yhtiöjärjestyksen, hallinnointikoodin, Nasdaq Helsingin sääntöjen sekä muiden suomalaisia listayhtiöitä koskevien sääntöjen ja asetusten nojalla. Hallituksella on yleistoimivalta kaikissa sellaisissa asioissa, joista päätösvaltaa ei lain tai yhtiöjärjestyksen nojalla ole osoitettu yhtiön muulle toimielimelle.

Hallitus on laatinut toimintaansa varten kirjallisen työjärjestyksen, jossa on määritelty hallituksen ja sen puheenjohtajan keskeiset tehtävät ja toimintaperiaatteet. Hallitus valitsee ja erottaa toimitusjohtajan, valvoo hänen toimintaansa ja päättää hänen palkitsemisestaan sekä muista hänen toimisuhteensa ehdoista. Hallitus voi nimetä tarvittaessa toimitusjohtajan sijaisen. Hallitus päättää yhtiötä ja konsernia koskevista merkittävistä asioista, kuten yhtiön strategiasta, merkittävistä investoinneista, yritysjärjestelyistä, johtamisjärjestelmästä sekä voittovaroja koskevasta ehdotuksesta.

Hallituksen on huolellisesti toimien edistettävä yhtiön ja sen kaikkien osakkeenomistajien etua. Hallitus ei saa tehdä päätöstä tai ryhtyä muuhun toimenpiteeseen, joka on omiaan tuottamaan osakkeenomistajalle tai muulle henkilölle epäoikeutettua etua yhtiön tai toisen osakkeenomistajan kustannuksella. 

Hallitus arvioi jäsentensä riippumattomuuden vuosittain CG-koodin suositusten sekä kokonaisarvioinnissa huomioon otettavien muiden seikkojen perusteella. Arvion tekemiseksi kukin hallituksen jäsen antaa riippumattomuuden arviointia varten tarpeelliset tiedot ja esittää oman arvionsa riippumattomuudestaan. Tämän jälkeen hallitus tekee arvion jäsentensä riippumattomuudesta ja ilmoittaa, ketkä hallituksen jäsenistä on katsottu riippumattomiksi yhtiöstä ja ketkä riippumattomaksi merkittävistä osakkeenomistajista.

Hallitus voi perustaa pysyviä valiokuntia avustamaan hallitusta sen vastuulle kuuluvien asioiden valmistelussa. Hallitus päättää valiokuntien koosta, kokoonpanosta ja tehtävistä sekä vahvistaa pysyvien valiokuntien työjärjestykset. Hallitus valitsee keskuudestaan valiokunnan jäsenet ja puheenjohtajan.

Hallituksen valiokunnilla ei ole itsenäistä päätösvaltaa hallituksen toimivaltaan kuuluvissa asioissa, vaan ne avustavat hallitusta tällaisten asioiden valmistelussa ja hallitus tekee sille kuuluvat päätökset kollektiivisesti. Valiokunnat raportoivat työstään hallitukselle säännöllisesti.

Tarkastusvaliokunta

Hallitus on perustanut yhtiölle tarkastusvaliokunnan. Hallitus on hyväksynyt tarkastusvaliokunnalle kirjallisen työjärjestyksen, joissa on määritelty valiokunnan tarkoitus, kokoonpano, toiminta ja tehtävät sekä valiokunnan jäsenten kelpoisuusvaatimukset.

Työjärjestyksensä mukaan tarkastusvaliokunta avustaa hallitusta sen valvontavastuun täyttämisessä koskien yhtiön taloudellista ja kestävyysraportointiprosessia ja yhtiön lakisääteistä tilintarkastusta ja kestävyysraportoinnin varmentamista sekä avustaa hallitusta sen valvoessa tilinpäätöstä, kestävyysraportoinnin varmentamista, sisäistä valvontaa, sisäistä tarkastusta, riskienhallintajärjestelmää ja lähipiiriliiketoimia koskevia asioita, ja tekee näitä koskevia esityksiä hallitukselle.

Lisäksi tarkastusvaliokunnan tehtäviin kuuluu tilintarkastajan ja kestävyysraportoinnin varmentajan valinnan valmistelu, tilintarkastajan ja kestävyysraportoinnin varmentajan riippumattomuuden arviointi ja erityisesti heidän tarjoamien oheispalvelujen arviointi sekä muut hallituksen valiokunnalle antamat tehtävät. Muiden tehtäviensä ohella tarkastusvaliokunta seuraa ja arvioi sisäisen valvonnan ja riskienhallintajärjestelmän tehokkuutta ja arvioi tilintarkastajan ja kestävyysraportoinnin varmentajan työtä.

Henkilöstö- ja palkitsemisvaliokunta

Hallitus on perustanut yhtiölle henkilöstö- ja palkitsemisvaliokunnan. Hallitus on hyväksynyt henkilöstö- ja palkitsemisvaliokunnalle kirjallisen työjärjestyksen, joissa on määritelty valiokunnan tarkoitus, kokoonpano, toiminta ja tehtävät sekä valiokunnan jäsenten kelpoisuusvaatimukset.

Työjärjestyksensä mukaan valiokunta avustaa hallitusta toimitusjohtajan ja muun ylimmän johdon nimitys- ja palkitsemisasioiden hoidossa, johdon seuraajasuunnittelussa, henkilöstön palkitsemis- ja kannustinjärjestelmien valmistelussa sekä henkilöstöpolitiikan toteutumisen arvioinnissa. Lisäksi valiokunnan tehtäviin kuuluu yhtiön palkitsemispolitiikan ja palkitsemisraportin valmistelu sekä näiden esittäminen yhtiökokouksessa ja niihin liittyviin kysymyksiin vastaaminen.

Tarjous- ja hankevaliokunta

Hallitus on perustanut yhtiölle tarjous- ja hankevaliokunnan. Hallitus on hyväksynyt tarjous- ja hankevaliokunnalle kirjallisen työjärjestyksen, joissa on määritelty valiokunnan tarkoitus, kokoonpano, toiminta ja tehtävät sekä valiokunnan jäsenten kelpoisuusvaatimukset.

Työjärjestyksensä mukaan valiokunnan tarkoituksena on käsitellä ja valmistella hallituksen päätettäväksi tulevia merkittäviä urakkatarjouksia sekä seurata tällaisten hankkeiden etenemistä. Lisäksi valiokunta tukee johtoa tällaisten hankkeiden projektiriskien ja -mahdollisuuksien arvioinnissa ja soveltuvien riskienhallintatoimenpiteiden määrittämisessä sekä neuvottelujen ja hankkeiden onnistuneessa läpiviennissä.

GRK:n tavoitteena on, että kulloinenkin hallituskokoonpano kuvastaa monimuotoisuutta: hallituksen jäsenten monipuolinen osaaminen, kokemus ja näkemys mahdollistavat laaja-alaisen keskustelun päätöksenteon tueksi sekä yhtiön operatiivisen johdon tuen ja haastamisen. Naisten ja miesten on oltava hallituksessa tasapuolisesti edustettuna.

Monimuotoisuustavoitteen saavuttamiseksi GRK on laatinut kirjalliset hallituksen monimuotoisuusperiaatteet, jotka osakkeenomistajien nimitystoimikunta ottaa huomioon hallituksen kokoonpanoa ja jäseniä koskevaa esitystä tehtäessä.

Monimuotoisuuden toteutumisesta raportoidaan yhtiön hallintoa ja ohjausjärjestelmää koskevassa vuosittaisessa selvityksessä.

Kari Kauniskangas, s. 1974

Hallituksen puheenjohtaja

Hallituksen jäsen 2022–
Tarkastusvaliokunnan jäsen 2022–
Tarjous- ja hankevaliokunnan jäsen 2025–

Päätoimi: Toimitusjohtaja, A-insinöörit Oy
Koulutus: DI, KTK,
Sukupuoli: Mies

Riippumaton yhtiöstä ja sen ja merkittävistä osakkeenomistajista.

Keskeinen työkokemus:

  • A-Insinöörit Oy, toimitusjohtaja 2023–
  • YIT Oyj, konsernijohtaja ja toimitusjohtaja 2013–2020
  • YIT Oyj, varatoimitusjohtaja ja toimitusjohtajan sijainen, Kansainväliset rakentamispalvelut -segmentin johtaja 2008–2013
  • YIT Rakennus Oy, toimitusjohtaja, 2009–2020
  • YIT Rakennus Oy, liiketoimintaryhmän johtaja, Toimitilat, 2005–2007
  • YIT Rakennus Oy, aluejohtaja, Oulu, 2001–2005

Keskeisimmät luottamustehtävät:

  • Habeo Group HoldCo Oy ja Habeo Group Oy, hallituksen puheenjohtaja 2022–
  • Kojamo Oyj, hallituksen jäsen 2022–
  • SKOL ry, hallituksen jäsen 2023–

Keijo Haavikko, s. 1963

Hallituksen varapuheenjohtaja

Hallituksen jäsen 2014–
Tarjous- ja hankevaliokunnan puheenjohtaja 2025–
Henkilöstö- ja palkitsemisvaliokunnan jäsen 2025–

Päätoimi: Infra-alan ammattilainen
Koulutus: DI
Sukupuoli: Mies

Ei-riippumaton yhtiöstä, merkittävä osakkeenomistaja.

Keskeinen työkokemus:

  • GRK Infra Oyj, varatoimitusjohtaja 2021–2023, toimitusjohtaja 2011–2014 ja 2020–2021 sekä päätoiminen hallituksen puheenjohtaja 2014–2020
  • GRK Infra AB, väliaikainen toimitusjohtaja 2014
  • Graniittirakennus Kallio Oy, toimitusjohtaja 2011–2014
  • Niska & Nyyssönen Oy, toimitusjohtaja vuosina 2000–2010
  • Viatek Oy, eri päällikkörooleja 1995–2000
  • Maansiirtokarit Oy, työpäällikkö 1992–1994
  • YIT-Yhtymä, projektipäällikkö 1990–1992

Keskeisimmät luottamustehtävät:

Antonia Eneh, s. 1999

Hallituksen jäsen 2025–
Henkilöstö- ja palkitsemisvaliokunnan jäsen 2025–

Päätoimi: Toimitusjohtaja, Wave Ventures Oy
Koulutus: TkK
Sukupuoli: Nainen

Riippumaton yhtiöstä ja sen ja merkittävistä osakkeenomistajista.

Keskeinen työkokemus:

  • Toimitusjohtaja, Wave Ventures 2024–
  • Talousjohtaja, Slush Oy 2022–2023

Keskeisimmät luottamustehtävät:

  • Hallituksen jäsen Wave III GP Oy 2024–

Minna Heinonen, s. 1967

Hallituksen jäsen 2025–
Tarjous- ja hankevaliokunnan jäsen 2025–

Päätoimi: Toimitusjohtaja, Rapp Valvontakonsultit Oy
Koulutus: OTK
Sukupuoli: Nainen

Riippumaton yhtiöstä ja sen ja merkittävistä osakkeenomistajista.

Keskeinen työkokemus:

  • Rapp Valvontakonsultit Oy, toimitusjohtaja 2021–
  • Destia, lukuisia johtajapositioita 2009–2019

Keskeisimmät luottamustehtävät:

Jukka Nikkanen, s. 1968

Hallituksen jäsen 2017–
Tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja 2022–

Päätoimi: Hallitusammattilainen, yrittäjä
Koulutus: KTM
Sukupuoli: Mies

Riippumaton yhtiöstä ja sen ja merkittävistä osakkeenomistajista.

Keskeinen työkokemus:

  • FlowArc Oy, yrittäjä 2015–
  • Lähi-Rahoitus Oy (nykyinen Noja-Rahoitus Oy), osaomistaja, hallituksen jäsen tai puheenjohtaja 2016–2021
  • Salmela-Yhtiöt, lukuisia eri ylimmän johdon, toimitusjohtaja- ja hallitustehtäviä konserniin kuuluvissa yhtiöissä 2004–2015
  • Jokinen-Yhtiöt, lukuisia eri ylimmän johdon, toimitusjohtaja- ja hallitustehtäviä konsernissa 1994–2003

Keskeisimmät luottamustehtävät:

  • Ardor Oy, hallituksen puheenjohtaja 2021–

Tarja Pääkkönen, s. 1962

Hallituksen jäsen 2018–
Henkilöstö- ja palkitsemisvaliokunnan puheenjohtaja 2025–

Päätoimi: Partneri ja osakas, Boardman Oy, hallitusammattilainen
Koulutus: DI(Rak), TkL ja TkT
Sukupuoli: Nainen

Riippumaton yhtiöstä ja merkittävistä osakkeenomistajista.

Keskeinen työkokemus:

  • Boardman Oy, partneri ja osakas 2010–
  • Itella Oyj, Senior Vice President 2004–2010
  • Nokia Oyj, Senior Vice President 1995–2004.

Keskeisimmät luottamustehtävät:

  • United Bankers Oyj, hallituksen ja palkitsemisvaliokunnan jäsen 2018–
  • Panostaja Oyj, hallituksen jäsen 2016–
  • SATO Oyj, hallituksen ja palkitsemisvaliokunnan jäsen 2013–

Kai Laitinen, s. 1970

Hallituksen jäsen 2026–
Tarkastusvaliokunnan jäsen 2026–

Päätoimi: Hallitusammattilainen
Koulutus: KTM, CEFA
Sukupuoli: Mies

Riippumaton yhtiöstä ja merkittävistä osakkeenomistajista.

Keskeinen työkokemus:

  • Talousjohtaja ja johtoryhmän jäsen: Gasum Oy 2019–2025, Vt. CEO 8/2021–2/2022
  • Talousjohtaja ja johtoryhmän jäsen: Stockmann Oyj 2017–2019
  • Talousjohtaja ja johtoryhmän jäsen: Finavia Oyj 2014–2017
  • Erilaisia talouden, rahoituksen ja riskienhallinnan johtoja asiantuntijatehtäviä: Outokumpu Oyj 1994–2001, 2003–2014 
  • Globaalien riskienhallintaratkaisujen päällikkö: PricewaterhouseCoopers Helsinki 2001–2003

Keskeisimmät luottamustehtävät:

  • Hallituksen jäsen: Euroclear Finland Oy, (2020–), riskivaliokunnan pj. (2020–2023), tarkastusvaliokunnan pj. (2023–) palkitsemis-, nimitys- ja hallinnointivaliokunnan jäsen

Yhtiökokous

Lue lisää yhtiökokouksesta

Nimitystoimikunta

Lue lisää nimitystoimikunnasta