Sijoittajat

Liiketoimintamalli

GRK Infra on suomalainen infrarakentamiseen keskittynyt yhtiö, joka toimii Suomen lisäksi Ruotsissa ja Virossa. Palveluvalikoimamme kattaa laajasti infrarakentamisen eri alueita, kuten väylärakentamisen, ratarakentamisen, taito- ja teollisuusrakentamisen sekä näihin liittyvän suunnittelun. Toisiaan tukevat liiketoiminta-aluetta, joiden avulla pystymme tarjoamaan hyvin kattavan infrarakentamisen palveluvalikoiman.

Arvo syntyy laajoista infrarakentamisen palveluista

Meillä on neljä toisiaan tukevaa liiketoiminta-aluetta, joiden avulla pystymme tarjoamaan hyvin kattavan infrarakentamisen palveluvalikoiman:

Taito- ja väylärakentaminen

GRK rakentaa teitä, katuja ja yhdyskuntatekniikkaa sekä parantaa nykyisiä väyliä. Erikoisosaamistamme ovat muun muassa vaativat sillanrakennustyöt kuten esimerkiksi vesistö- ja ratasillat. Palvelumme kattavat väyliin liittyvän aluerakentamisen sekä betoni-, teräs- ja yhdistelmärakenteet, pohjarakentamisen, teollisuusrakentamisen, taitorakenne- ja korjauskohteet sekä perustus-, kaivanto-, tuenta- ja louhintatyöt. Taito- ja väylärakentamisen liiketoimintaan kuuluu myös päällystys.

Rataliiketoiminta

Rataliiketoimintamme kattaa koko rataliiketoiminnan elinkaaren Suomessa, jonka lisäksi tarjoamme raideliikenteen rakentamispalveluita Ruotsissa ja Virossa. Raiderakentamisen osaamisalueita ovat rautateiden, metrolinjojen ja raitioteiden järjestelmät ja rakenteet. Palvelumme kattavat ratatekniikan, ratasähköistyksen, turvalaitteet ja vaativat rakennetekniset kohteet perustuksista telemastorakenteisiin. Vastaamme ratojen kunnossapidosta usealla alueella, muun muassa Etelä-Suomessa.

Ympäristöteknologia

Ympäristöteknologialiiketoimintamme kattaa useiden jätemateriaalien ja teollisuuden sekä voimalaitosten sivutuotteiden vastaanoton, käsittelyn sekä hyödyntämisen. Ympäristöteknologialiiketoiminta tarjoaa materiaalien vastaanoton lisäksi kokonaispalveluja esimerkiksi liikuntapaikkarakentamiseen. Tämän lisäksi ympäristöteknologia-nimiseen liiketoimintaan kuuluu biotuoteliiketoiminta, kuten biohiilen ja pelletin valmistus ja myynti.

Power

Vuonna 2025 käynnistetty GRK Power keskittyy pääosin sähkön siirtoverkkojen (110/400kV) ja sähköasemien rakentamiseen. Sähköverkkorakentamisessa on merkittäviä synergioita nykyiseen liiketoimintaan. Järeät sähkönsiirtolinjat tarvitsevat mittavat perustus- ja tieinfrarakenteet, joita GRK on menestyksekkäästi toteuttanut useita vuosia. Sähköasema-rakentamisessa GRK:n kokemus ratapuolelta tarjoaa kokemusta — ratasähköasemat ovat lähes samanlaisia. Myös kiertotalouden massoja voidaan hyödyntää projekteissamme.

Liiketoiminta pääosin projektiluonteista

Liiketoimintamme muodostuu pääosin kiinteähintaisista projekteista, joissa toimimme pääurakoitsijana. Sovimme projekteissa usein etukäteen hinnan, mutta joidenkin materiaalien osalta urakoita voidaan myös sitoa hintaindekseihin, mikä laskee kustannusten mahdollisen vaihtelun vaikutusta urakan kannattavuuteen. Kustannusriskiä lasketaan myös sopimalla kiinteitä ostohintoja projektien alussa sekä tavarantoimittajien että alihankkijoiden kanssa.

Kunnossapito- ja kiertotalouspalvelut tuovat meille jatkuvaa liikevaihtoa täydentäen palvelutarjoamaamme suurissa, kokonaisvaltaisissa hankkeissa, mutta näiden osuus kokonaisliikevaihdosta on toistaiseksi melko vähäistä. Kunnossapitopalvelut keskittyvät esimerkiksi ratojen ylläpitoon ja vauriokorjaukseen. Kunnossapitosopimukset ovat tyypillisesti kestoltaan 5 vuotisia. Kiertotalouspalvelumme kattaa useiden jätemateriaalien ja teollisuuden sekä voimalaitosten sivutuotteiden vastaanoton, käsittelyn sekä hyödyntämisen.

Liiketoimintamme projektiluonteisuuden takia investointitarpeemme on varsin maltillinen, minkä seurauksena pääoman tuottomme on vahvalla tasolla. Se myös osaltaan mahdollistaa liiketoimintamme kasvattamisen ilman ulkopuolista rahoitusta.

Oman pääoman tuoton kehitys

Julkinen sektori korostuu asiakkaissa

Asiakasryhmistä julkinen sektori tuo suurimman osan liikevaihdostamme, mikä luo vakautta liiketoimintaamme. Usein isot infrahankkeet ja -investoinnit ovat julkisen sektorin liikkeellepanemia, eikä niiden kysyntä ole kovinkaan riippuvainen talouden tilanteesta. Talouden heikentyessä elvytys valtioiden ja kuntien osalta usein käynnistyy, mikä tuo liiketoimintaamme jopa vastasyklisiä piirteitä. Julkiselta puolelta asiakkainamme ovat valtiot, kunnat ja muut julkiset toimijat.

Toisen osan liikevaihdostamme tuovat yksityiset asiakkaat, joihin lukeutuvat muun muassa rakennusyhtiöt, teollisten investointien tilaajat sekä rakennuttajat sekä muut suuret yritykset.

Liikevaihdon jakauma 2025, %

Markkina

Lue lisää markkinasta

Strategia ja taloudelliset tavoitteet

Lue lisää strategiasta ja taloudellisista tavoitteista