Sijoittajat

Markkina

GRK toimii infrarakentamisen markkinalla Suomessa, Ruotsissa ja Virossa, jossa infrarakentamisen markkinat ovat historiallisesti olleet vakaat ja kasvavat, eikä markkinoilla ole tapahtunut viime vuosina kovinkaan suurta vaihtelua vuositasolla.

Infrarakentamisen markkinoille on ominaista, etteivät markkinat altistu suhdannevaihteluille yhtä paljon kuin talonrakentamisen markkinat, sillä infrarakentamisen projektit ovat usein pitkäkestoisia ja pitkään valmisteltavia ja merkittävä osa kysynnästä muodostuu julkisten toimijoiden tilauksista, jotka ovat suhteellisen riippumattomia suhdanteista.

Markkina on kokoluokaltaan suuri

Teettämämme tutkimuksen mukaan kohdemarkkinan koko on noin 30 miljardia euroa, johon lasketaan mukaan Suomen, Ruotsin ja Viron infrarakentamisen euromääräiset markkinat. Ruotsi on selvästi suurin markkina, Suomi toiseksi suurin ja alueista pienin on Viro.

Liikevaihdon kehitys kohdemarkkinoittain

Suomi

Asiakkaita ovat mm. Julkinen sektori, kuten Väylävirasto, ELY-keskukset, kaupungit ja kunnat, Yksityiset asiakkaat, kuten yritykset.

Palvelut:

  • Taito- ja väylärakentaminen
  • Päällystys, Rataliiketoiminta
  • Ympäristöteknologia
  • Sähköverkkorakentaminen (Power)

Ruotsi

Asiakkaita ovat mm. Julkinen sektori, kuten Trafikverket, kaupungit ja kunnat, Yksityiset asiakkaat, kuten yritykset.

Palvelut:

  • Taito- ja väylärakentaminen
  • Päällystys
  • Rataliiketoiminta

Viro

Asiakkaita ovat mm. Julkinen sektori, kuten Eesti Raudtee, kaupungit ja kunnat, Rail Baltica -hanke.

Palvelut:

  • Taito- ja väylärakentaminen
  • Päällystys
  • Rataliiketoiminta

GRK sijoituskohteena

Lue lisää GRK:sta sijoituskohteena

Liiketoimintamalli

Lue lisää liiketoimintamallista