Konsernin johtoryhmä avustaa toimitusjohtajaa toiminnan suunnittelussa, operatiivisessa johtamisessa sekä päätöksenteossa. Konsernin johtoryhmä myös valmistelee yhtiön hallituksessa käsiteltäviä asioita sekä avustaa toimitusjohtajaa hallituksen päätösten sekä yhtiön strategian toimeenpanossa. Konsernin johtoryhmässä käsitellään liiketoimintaan sekä toiminnan kehittämiseen ja valvontaan liittyviä asioita.
Konsernin johtoryhmän muodostavat toimitusjohtaja ja hallituksen siihen toimitusjohtajan esityksestä nimittämät jäsenet. Kullakin konsernin johtoryhmän jäsenellä on oma vastuualueensa. Hallitus hyväksyy konsernin johtoryhmän jäsenten työ- tai toimisuhteiden ehdot ja niiden muutokset sekä oleelliset muutokset johtoryhmän jäsenten toimenkuvissa.
Konsernin johtoryhmän tehtävät ja vastuut perustuvat yhtiön johtamisjärjestelmään, eikä konsernin johtoryhmällä ole lakiin tai yhtiöjärjestykseen perustuvaa toimivaltaa. Konsernin johtoryhmä kokoontuu säännöllisesti etukäteen sovitun aikataulun mukaisesti ja jokaisesta kokouksesta pidetään pöytäkirjaa.
Hallitus valitsee ja erottaa toimitusjohtajan. Hallitus päättää toimitusjohtajaa koskevista taloudellisista etuuksista yhtiökokoukselle esitetyn voimassa olevan palkitsemispolitiikan puitteissa sekä muista toimitusjohtajan toimisuhteen ehdoista. Toimitusjohtajan toimisuhteen ehdot on yksilöity kirjallisessa toimitusjohtajasopimuksessa.
Toimitusjohtaja johtaa, ohjaa ja valvoo yhtiön päivittäistä liiketoimintaa hallituksen antamien ohjeiden ja määräysten sekä näiden hallinnointiperiaatteiden, voimassa olevien politiikkojen, hyväksyntä- ja valtuusmatriisin ja muiden ohjeiden mukaisesti. Toimitusjohtaja toimii konsernin johtoryhmän puheenjohtajana ja tekee päätöksiä, jotka ovat olennaisia yhtiön päivittäisen normaalin liiketoiminnan kannalta. Toimitusjohtaja vastaa yhtiön juoksevan hallinnon järjestämisestä ja varmistaa, että yhtiön kirjanpito on lain mukainen ja että yhtiön varainhoito on luotettavalla tavalla järjestetty. Toimitusjohtajan tehtäviä ohjaa pääasiassa osakeyhtiölaki.
Toimitusjohtajan on annettava hallitukselle ja sen jäsenille tiedot, jotka ovat tarpeen hallituksen tehtävien hoitamiseksi. Toimitusjohtaja tuo sellaisista asioista päättämisen, joilla on huomattava merkitys yhtiölle tai koko konsernille ja joiden ei voida katsoa kuuluvan yhtiöiden juoksevan hallinnon hoitamiseen, hallituksen päätettäväksi.
Toimitusjohtaja valmistelee asioita hallituksen päätettäväksi, kehittää konsernia hallituksen kanssa sovittujen tavoitteiden mukaisesti ja varmistaa hallituksen päätösten asianmukaisen täytäntöönpanon. Toimitusjohtaja ei ole hallituksen jäsen, mutta osallistuu hallituksen kokouksiin ja käyttää siellä puhevaltaa.

Toimitusjohtaja, GRK Infra Oyj ja GRK Suomi Oy
Yhtiön palveluksessa vuodesta 2020
Johtoryhmän jäsen vuodesta 2020
Koulutus: Tuotantotalousinsinööri
Sukupuoli: mies
Työkokemus:
Toiminut aiemmin toimitusjohtajana GRK Sverige AB:ssa, liiketoimintajohtajana Mäenpää Rakennus Oy:ssä, toimitusjohtajana Sundström Ab Oy:ssä sekä Business Managerina Rolls-Royce Marine A/S:ssa Aasian ja Euroopan alueella.

Toimitusjohtaja, GRK Sverige AB
Yhtiön palveluksessa vuodesta 2020
Johtoryhmän jäsen vuodesta 2025
Koulutus: Ylioppilas
Sukupuoli: mies
Työkokemus:
Toiminut aiemmin GRK Sverige AB:ssa projektipäällikkönä, BDX:n palveluksessa mm. projektipäällikkönä sekä Peabilla työmaapäällikkönä.

Henkilöstöjohtaja
Yhtiön palveluksessa vuodesta 2013
Johtoryhmän jäsen vuodesta 2018
Koulutus: Oikeustieteen maisteri ja ylempi korkeakoulututkinto, sosiaalitieteet
Sukupuoli: Nainen
Työkokemus:
Toiminut aiemmin juristina ja osakkaana eri asianajotoimistoissa.

Liiketoimintajohtaja, ympäristöteknologia
Yhtiön palveluksessa vuodesta 2020
Johtoryhmän jäsen vuodesta 2024
Koulutus: Tuotantotalouden DI
Sukupuoli: Nainen
Työkokemus:
Toiminut aiemmin GRK Rail AB:n toimitusjohtajana sekä eri yrityksissä projektipäällikkönä ja projektinsuunnittelutehtävissä.

Lakiasiainjohtaja
Yhtiön palveluksessa vuodesta 2021
Johtoryhmän jäsen vuodesta 2021
Koulutus: Oikeustieteen maisteri ja varatuomari
Sukupuoli: Nainen
Työkokemus:
Toiminut aiemmin lakiasiainjohtajana SRV Oyj:ssä ja Senior ja Legal Counselina OP Osuuskunnassa.

Liiketoimintajohtaja, taito- ja väylärakentaminen sekä päällystys
Yhtiön palveluksessa vuodesta 2015
Johtoryhmän jäsen vuodesta 2022
Koulutus: Rakennustekniikan DI
Sukupuoli: Mies
Työkokemus:
Toiminut aiemmin työ- ja projektipäällikkönä GRK:ssa ja työmaatehtävissä YIT Rakennus Oy:ssa.

Liiketoimintajohtaja, rataliiketoiminta. Varatoimitusjohtaja, GRK Suomi Oy
Yhtiön palveluksessa vuodesta 2020
Johtoryhmän jäsen vuodesta 2021
Koulutus: Diplomi-insinööri
Sukupuoli: Mies
Työkokemus:
Toiminut aiemmin muun muassa Oy VR-Rata Ab:llä, VR Track Oy:ssä ja NRC Group Finland Oy:ssä

Talous- ja rahoitusjohtaja
Yhtiön palveluksessa vuodesta 2023
Johtoryhmän jäsen vuodesta 2021
Koulutus: KTK
Sukupuoli: Mies
Työkokemus:
Toiminut aiemmin Innofactor Oyj:n talousjohtajana, Espoon Asunnot Oy:n talousjohtajana ja Nurminen Logistics Oyj:n talousjohtajana.

Riskienhallintajohtaja
Yhtiön palveluksessa vuodesta 2016
Johtoryhmän jäsen vuodesta 2018
Koulutus: Yhdyskuntatekniikan insinööri
Sukupuoli: Mies
Työkokemus:
Toiminut aiemmin riskienhallintajohtajana ja -päällikkönä VR Track Oy:ssä.

Liiketoiminnan kehitysjohtaja
Yhtiön palveluksessa vuodesta 2019
Johtoryhmän jäsen vuodesta 2023
Koulutus: filosofian tohtori, FT, PHD
Sukupuoli: Nainen
Työkokemus:
Työskennellyt aiemmin liiketoimintajohtajana Suomen Erityisjätteellä.

Toimitusjohtaja, GRK Eesti AS
Yhtiön palveluksessa vuodesta 2023
Johtoryhmän jäsen vuodesta 2023
Koulutus: MSc Civ.Eng.
Sukupuoli: Mies
Työkokemus:
Toiminut aiemmin muun muassa AS Merko Ehituksen hallituksen puheenjohtajana sekä AS EGE Ehituksen ja AS Infortarin senior advisorina.