Hallinnointi

Palkitseminen

GRK on laatinut yhtiön toimielinten palkitsemispolitiikan. GRK:n palkitsemispolitiikan valmistelee hallituksen henkilöstö- ja palkitsemisvaliokunta. GRK:n hallitus päättää valiokunnan valmistelun pohjalta yhtiökokoukselle esitettävän palkitsemispolitiikan sisällöstä.

Palkitsemisen tavoitteena on kannustaa GRK:n arvojen mukaiseen toimintaan, edistää strategisten tavoitteiden saavuttamista, kuten vahvistaa kilpailukykyä sekä taloudellista tuloksellisuutta ja kestävää omistaja-arvon kehitystä sekä varmistaa osaavan henkilöstön saatavuus sitouttamalla alan monipuolisimmat osaajat yhtiöön.

Palkitseminen GRK:ssa on suoritusperusteista, mikä tarkoittaa, että palkitsemisen välineet valitaan ja määritellään kannustamaan parempaan suoritukseen ja tavoitteiden ylittämiseen sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä. Kokonaispalkitseminen on kilpailukykyistä ja noudattaa markkinoiden käytäntöjä. Palkitsemisjärjestelmät ovat yksinkertaisia, läpinäkyviä ja hyvin viestittyjä.

Palkitsemispolitiikan mukainen palkitsemisen päätöksentekoprosessi perustuu yhtiökokouksen, hallituksen ja hallituksen valiokuntien yhteistyöhön.

Yhtiökokous päättää hallituksen ja hallituksen valiokuntien jäsenten palkitsemisesta vuosittain. Palkitsemisen tavoitteena on sitouttaa hallituksen jäseniä, jotka osaamisellaan tukevat yhtiön strategisten tavoitteiden toteutumista ja omistaja-arvon kasvua pitkällä aikavälillä.

Vuoden 2026 varsinainen yhtiökokous päätti, että hallituksen jäsenten palkkioita alennetaan ja että palkkiot maksetaan vuosipalkkioina seuraavasti:

  • Hallituksen puheenjohtajan vuosipalkkio 50 000 euroa (aiemmin 57 000 euroa);
  • Hallituksen muiden jäsenten vuosipalkkio 24 000 euroa (aiemmin 27 000 euroa); ja
  • Tarkastusvaliokunnan puheenjohtajalle maksetaan yllä mainitun vuosipalkkion lisäksi 7 000 euron (aiemmin 7 000 euroa) suuruinen vuosipalkkio.

Lisäksi yhtiökokous päätti, että hallituksen jäsenille maksetaan palkkiona kustakin valiokunnan kokouksesta, johon he osallistuvat, kokouspalkkiona 600 euroa (aiemmin 600 euroa) (valiokunnan puheenjohtajalle kokouspalkkiona 900 euroa (aiemmin 900 euroa) kokoukselta). Kunkin valiokunnan osalta maksetaan kuitenkin enintään yksi kokouspalkkio kuukaudessa, vaikka saman kuukauden aikana olisi useampia kokouksia.

Hallituksen jäsenten hallitus- ja valiokuntatyöskentelystä aiheutuvat matkustus- ja majoituskustannukset korvataan yhtiön kulukorvauskäytännön mukaan.

Edellä mainitut vuosi- ja kokouspalkkiot maksetaan rahana.

Toimitusjohtajan palkitsemisesta ja toimisuhteen keskeisistä ehdoista päättää hallitus. Hallitus huomioi GRK:n strategian ja pitkän aikavälin tavoitteet asettaessaan lyhyen ja pitkän aikavälin palkitsemisen mittareita ja tavoitteita. Valittujen mittareiden tarkoituksena on ohjata toimitusjohtajaa strategian toteuttamiseen ja kestävien taloudellisten tulosten saavuttamiseen. Mittarit pyrkivät varmistamaan GRK:n kannattavuuden, toiminnan tehokkuuden ja pitkän aikavälin kestävän kehityksen.

Toimitusjohtajan palkka koostuu kiinteästä palkasta (mukaan lukien luontaisedut) ja muuttuvasta palkitsemisesta. Muuttuva palkitseminen voi perustua lyhyen ja pitkän aikavälin ohjelmiin. Toimitusjohtajan muuttuvan palkitsemisen osuuden enimmäismäärä entisellä toimitusjohtajalla oli 100 % vuosittaisesta kiinteästä palkasta (vastaten 12 kuukauden kiinteää palkkaa) ja nykyisellä toimitusjohtajalla 150 % vuosittaisesta kiinteästä palkasta (vastaten 18 kuukauden kiinteää palkkaa).

Toimitusjohtajan palkitsemisen tavoitteet ovat suoritusperusteisia, ja niiden tarkoituksena on ohjata yhtiötä kannattavaan kasvuun. Vastuullisuustavoitteet sisältyvät palkitsemiseen sekä suoraan että välillisesti. Tilaajilla on tarjouskilpailuissa ja projektien toteutuksessa käytössään ESG-tavoitteita, kuten turvallisuuteen, laatuun ja ympäristöön liittyviä mittareita. Vastuullisuustavoitteissa onnistuminen on edellytys tarjouskilpailuissa menestymiselle sekä projektien laadukkaalle ja kannattavalle toteuttamiselle. Lisäksi turvallisuuden jatkuva seuranta ja kehittäminen ovat olennainen osa johtamista.

Toimitusjohtajan tulospalkkion ehtojen mukaan hallituksella on mahdollisuus kohtuullistaa palkkioita ja sen ehtoja molempiin suuntiin. GRK:n toimitusjohtajan muuttuva palkitseminen sisältää kestävyyteen liittyvän elementin työturvallisuuden kautta. Lyhyen aikavälin tulospalkkiojärjestelmässä on käytössä työturvallisuusleikkuri, jonka perusteella hallitus voi kohtuullistaa tai leikata palkkiota, mikäli työturvallisuudessa tapahtuu vakavia poikkeamia. Turvallisuusleikkurin suuruus on 10 % jokaista vakavaa työtapaturmaa kohden.

Toimitusjohtajan palkitseminen vuonna 2025

GRK Infra Oyj:n toimitusjohtajana toimi Juha Toimela 30.9.2025 asti. Mika Mäenpää on toiminut GRK Infra Oyj:n toimitusjohtajana 1.10.2025 alkaen. Juha Toimelalle vuoden 2025 aikana maksetut palkat ja palkkiot olivat yhteensä 496 642 euroa. Mika Mäenpäälle vuoden 2025 aikana maksetut palkat ja palkkiot olivat yhteensä 93 360 euroa.

Entisen toimitusjohtajan Juha Toimelan lyhyen aikavälin tulospalkkio perustuu GRK Suomi Oy:n tulokseen ennen veroja ja tilinpäätössiirtoja. Lyhyen aikavälin tulospalkkio maksetaan rahana, ja sen määrä on enintään 50 % kiinteästä vuosipalkasta (eli vastaa enintään 6 kuukauden kiinteää palkkaa). Konsernin sisäiset voitonjaot ja järjestelyt eivät saa vaikuttaa tulospalkkioon, vaan ne oikaistaan pois tuloksesta.

Tulospalkkio maksetaan kerran vuodessa tilinpäätöksen valmistuttua, mikäli toimitusjohtaja on ollut toimisuhteessa koko tilikauden. Vuoden 2025 osalta on sovittu, että Juha Toimelalla on oikeus lyhyen aikavälin tulospalkkioon niiden täysien kalenterikuukausien osalta, jotka hän toimi toimitusjohtajan tehtävässä (eli 1–9/2025).

Nykyisen toimitusjohtajan Mika Mäenpään lyhyen aikavälin tulospalkkio perustuu koko konsernin (GRK Infra Oyj) tulokseen ennen veroja ja tilinpäätössiirtoja. Lyhyen aikavälin tulospalkkio maksetaan rahana, ja sen määrä on enintään 50 % kiinteästä vuosipalkasta (eli vastaa enintään 6 kuukauden kiinteää palkkaa). Vuoden 2025 osalta on sovittu, että Mika Mäenpäällä on oikeus lyhyen aikavälin tulospalkkioon niiden täysien kalenterikuukausien osalta, jotka hän toimi toimitusjohtajana (eli 10–12/2025).

Listautumispalkkio

Entinen toimitusjohtaja Juha Toimela kuului vuonna 2025 kertaluontoisen ja erillisen listautumispalkkion piiriin. Sen ehtojen mukaan: mikäli GRK Infra Oyj:n listautuminen ja listautumisanti toteutuvat vuonna 2025, yhtiön toimitusjohtaja on oikeutettu porrastettuun tulospalkkioon, jonka määrä on enintään 100 000 euroa. Listautumispalkkiota ei lasketa mukaan muuttuvan palkitsemisen vuosittaiseen maksimimäärään. GRK Infra Oyj listautui Helsingin pörssin päälistalle huhtikuussa 2025, joten listautumispalkkio maksettiin täysimääräisenä.

Eläke-edut

Toimitusjohtaja kuuluu maan lakisääteisen eläkejärjestelmän pariin, joka tarjoaa palvelusaikaan ja työansioihin perustuvan eläketurvan laissa säädetyllä tavalla. Yhtiön toimitusjohtaja on oikeutettu lakisääteiseen eläkkeeseen, eikä yhtiöllä ole lisäeläkejärjestelyjä.

Toimitusjohtajalle sopimuksen päätyttyä suoritettavat palkkiot ja muut maksut

Toimitusjohtajan työsopimuksen irtisanomisaika on 6 kuukautta. Toimitusjohtaja on tietyissä tilanteissa oikeutettu 6 kuukauden peruspalkkaa vastaavaan ero korvaukseen.

Hallitus päättää toimitusjohtajan ja johtoryhmän jäsenten palkasta ja palkkioista sekä muista toimisuhteen ehdoista. Toimitusjohtajan palkitsemista ohjaa GRK:n palkitsemispolitiikka.

Johtoryhmän jäsenten kokonaispalkitseminen muodostuu kiinteästä kuukausipalkasta ja yhtiön kulloinkin voimassa olevan tulospalkkiojärjestelmän mukaisesta tulospalkkiosta. Johtoryhmän jäsenten sisäisten palvelujen johtajien lyhyen aikavälin tulospalkkio (STI) perustuvat GRK Suomi Oy:n tulokseen ennen veroja ja tilinpäätössiirtoja. Lisäksi johtoryhmään kuuluvien liiketoimintajohtajien tulospalkkiot perustuvat heidän johtamiensa liiketoimintojen tai yhtiöiden tulokseen ennen veroja ja tilinpäätössiirtoja.

Johtoryhmän jäsenillä ei ole pitkän aikavälin palkitsemisjärjestelmää (LTI). Toimitusjohtajan pitkän aikavälin palkitsemisjärjestelmästä löytyy lisätietoja palkitsemisraportista.

Irtisanomisedut

Toimitusjohtajan työsopimuksen irtisanomisaika on kuusi kuukautta ja johtoryhmän jäsenten työsopimusten irtisanomisaika on yhdestä neljään kuukautta. Toimitusjohtaja ja eräät yksittäiset johtoryhmän jäsenet ovat tietyissä tilanteissa oikeutettuja 3–6 kuukauden peruspalkkaa vastaavaan irtisanomiskorvaukseen.

Eläke

Johtoryhmän jäsenten eläkeikä määräytyy lakisääteisen eläkeiän mukaisesti. Johtoryhmän jäsenillä ei ole lisäeläkejärjestelyjä. Muualla kuin Suomessa asuvien johtoryhmän jäsenten eläke-edut perustuvat kunkin maan käytäntöihin.

Johtoryhmän jäsenten (toimitusjohtajaa ja toimitusjohtajan sijaista lukuun ottamatta) palkat luontoisetuineen ja tulospalkkioineen olivat vuonna 2025 yhteensä 2 354 588 euroa.

Johtoryhmän jäsenten (pois lukien toimitusjohtaja ja toimitusjohtajan sijainen) palkat ja palkkiot 2025

Erä Euroa
Peruspalkka, euroa 2 042 661
Lyhyen aikavälin kannustinohjelmaan perustuvat palkkiot, euroa 1 362 534
Verotettavat etuudet, euroa 77 992
Muut maksut (esimerkiksi allekirjoituspalkkiot, erokorvaukset) 0
Yhteensä, euroa 3 483 187
Lisäeläke, euroa 0

Taulukon luvut ovat maksuperusteisia. Toimitusjohtajalle maksetut palkat ja palkkiot on esitetty vuoden 2025 palkitsemisraportissa.

Johtoryhmä

Lue lisää johtoryhmästä

Sisäpiirihallinto

Lue lisää sisäpiirihallinnosta